Vapaa-aikajaosto, kokous 19.12.2018

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 89 Kirkkonummen kulttuuristrategia, strategiatyön käynnistäminen 2018

KIRDno-2018-1254

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Maaret Eloranta, kulttuuritoimen johtaja, maaret.eloranta@kirkkonummi.fi

Perustelut

Kunnanvaltuuston hyväksymässä taloussuunnitelmassa 2018-2020 kulttuuripalveluiden toiminnallisissa tavoitteissa kulttuuristrategian laadinta yhdessä kolmannen sektorin kanssa. Arviointikriteerinä vuodelle 2018 on, että kulttuuristrategian laadinta on käynnistetty.  Vastuuhenkilö on kulttuuritoimenjohtaja.

Laki kuntien kulttuuritoiminnasta muuttuu

Opetus- ja kulttuuriministeriö valmistelee muutosta lakiin kuntien kulttuuritoiminnasta. Lain uudistusesitys on kesällä 2018 ollut lausuntokierroksella ja valmistelu jatkuu virkamiestyönä.  Esitys saattaa vanhentuneen lain ajan tasalle. Kuntien kulttuuritoimintalain keskeisinä lähtökohtina ovat kulttuuriin ja taiteeseen liittyvän luovan toiminnan edistäminen, sivistykselliset oikeudet ja kulttuuripalveluiden yhdenvertainen saatavuus sekä kulttuurin ja taiteen yhteiskunnallinen vaikuttavuus. Lakiehdotuksessa määritellään lain tavoitteet sekä kunnan tehtävät kulttuuritoiminnan järjestämiseksi nykyistä lakia monipuolisemmin. Keskeisenä tavoitteena on edistää kuntien kulttuuritoiminnan toimintaedellytyksiä.

Esityksessä korostetaan kulttuurin ja taiteen monia mahdollisuuksia rikastuttaa ihmisten elämää ja yhteisöjen toimintaa. Kulttuuria ja taidetta edistämällä voidaan vaikuttaa mm. kunnan asukkaiden hyvinvointiin ja osallisuuteen sekä kuntien elinvoimaisuuteen. Kulttuuritoimintaa järjestettäessä tulee ottaa huomioon paikalliset olosuhteet sekä eri väestöryhmien erilaiset tarpeet ja odotukset. Asukkailla tulee olla mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa kunnan kulttuuritoimintaan.
Kunnassa tulee esityksen mukaan olla riittävä ja monipuolinen osaaminen kulttuuritoiminnan järjestämisessä. Kunta voi tarvittaessa järjestää kulttuuritoimintaa myös yhteistyössä toisten kuntien kanssa. Yhteistyö kunnan muiden toimialojen ja muiden toimijoiden kanssa on myös tärkeää.
Lakiehdotuksessa esitetään säädettäväksi kehittämistehtävä, jolla tuetaan kuntien kulttuuritoiminnan toteuttamisen vaikuttavuutta, henkilöstön osaamista ja kuntien keskinäistä yhteistoimintaa. Tiedon tuottamisella ja arvioinnilla tuetaan lain tavoitteiden ja tehtävien toteutumista.

Kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain uudistaminen - Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja 2018:23
https://api.hankeikkuna.fi/asiakirjat/3c4bda7d-8d20-4561-80d5-7587fd631878/2497477a-f3a9-48fc-9e38-165c3e1426c3/KIRJE_20180518082811.pdf

Kirkkonummelle uuden lain tavoitteiden mukainen kulttuuristrategia

Kirkkonummen kulttuuristrategia tulee laatia siten, että siinä otetaan huomioon uuden lain tavoitteet ja velvoitteet, uusi kuntastrategia ja siihen liittyvät ohjelmat sekä esim. aiemmin hyväksytty arkkitehtuuripoliittinen ohjelma Apoli.
Kulttuuristrategian valmisteluprosessissa on olennaista osallistaa sekä kuntalaiset ja kansalaisjärjestöt että kunnan eri hallintokunnat ja muut yhteistyötahot. Vain siten strategiassa pystytään ottamaan huomioon uuden lain edellyttämät ulottuvuudet. Strategiatyötä ohjaaman on syytä asettaa ohjausryhmä, johon kuulu sekä kunnan työntekijöitä että luottamushenkilöitä. Alustava prosessikuvaus strategiatyön vaiheista, aikataulusta ja on esityslistan oheisaineistona.
Kulttuuristrategian laatiminen edellyttää projektikohtaista lisäresursointia noin 20 000 € (asiantuntija- ja ATK-palvelut, tilaisuuksien ja tapahtumien järjestäminen, henkilöstöresurssi ym.).

Kulttuuritoimenjohtaja Maaret Eloranta on asiantuntijana läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyn aikana.

Ehdotus

Esittelijä

Hannele Kujala, Sivistystoimenjohtaja / Bildningsdirektör, hannele.kujala@kirkkonummi.fi

Vapaa-aikajaosto päättää

1. 

merkitä tiedoksi oheisaineistona olevan, Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisun 18.05.2018 ”Kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain uudistaminen”

2. 

merkitä tiedoksi Kirkkonummen kulttuuristrategian valmistelun alustavan prosessikuvauksen

3.
perustaa kulttuuristrategian valmistelua varten ohjausryhmän sekä nimetä sen jäseniksi kolme luottamushenkilöä, joista yksi toimii ryhmän puheenjohtajana, ja viran puolesta vapaa-aikatoimenjohtaja Katja Linnakylän, kulttuuritoimenjohtaja Maaret Elorannan ja kulttuurisihteeri Annika Eklundin.
 
4.
todeta, että kulttuuristrategian laatimisen edellyttämä 20 000 € määräraha on huomioitu vapaa-aikajaoston vuoden 2019 talousarvioehdotuksessa.

Käsittely

Keskustelun aikana ehdotettiin, että kulttuuristrategian valmistelua varten perustettavan ohjausryhmän puheenjohtajaksi valitaan Antti Kilappa, sekä muiksi jäseniksi Maarit Orko, Kerstin Grönqvist ja Irja Bergholm. Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Päätös

Vapaa-aikajaosto päätti

1.

merkitä tiedoksi oheisaineistona olevan, Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisun 18.05.2018 ”Kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain uudistaminen”

2.

merkitä tiedoksi Kirkkonummen kulttuuristrategian valmistelun alustavan prosessikuvauksen

3.
perustaa kulttuuristrategian valmistelua varten ohjausryhmän sekä nimetä sen jäseniksi neljä luottamushenkilöä: Antti Kilapan, Maarit Orkon, Kerstin Grönqvistin ja Irja Bergholmin, joista Antti Kilappa toimii ryhmän puheenjohtajana, ja viran puolesta vapaa-aikatoimenjohtaja Katja Linnakylän, kulttuuritoimenjohtaja Maaret Elorannan ja kulttuurisihteeri Annika Eklundin.
 
4.
todeta, että kulttuuristrategian laatimisen edellyttämä 20 000 € määräraha on huomioitu vapaa-aikajaoston vuoden 2019 talousarvioehdotuksessa.

Valmistelija

Katja Linnakylä, vapaa-aikatoimen johtaja, katja.linnakyla@kirkkonummi.fi

Perustelut

Vapaa-aikajaosto käsitteli 19.9.2018 § 62 Kirkkonummen kulttuuristrategia, strategiatyön käynnistäminen ja päätti perustaa kulttuuristrategian valmistelua varten ohjausryhmän sekä nimetä sen jäsenet.

Sivistys- ja vapaa-aikalautakunnan puheenjohtaja on 3.10.2018 ilmoittanut käyttävänsä otto-oikeutta päätökseen.

Kuntalain 92 § mukaan kunnanhallitus voi ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi asian, jossa vapaa-aikajaosto on tehnyt päätöksen. Kuntalain § 92 ja hallintosäännön § 21 mukaan asia voidaan ottaa lautakunnan käsiteltäväksi jollei ole ilmoitettu asian ottamisesta kunnanhallituksen käsiteltäväksi.

Kunnanhallitus on 1.10.2018 § 308 päättänyt, että vapaa-aikajaoston päätöstä ei oteta kunnanhallituksen käsiteltäväksi. Asia voidaan näin ollen käsitellä lautakunnan puheenjohtajan ilmoituksen mukaan sivistys- ja vapaa-aikalautakunnassa.

Käsitellessään asiaa lautakunta voi tehdä uuden päätöksen, pysyttää, kumota tai muuttaa jaoston tekemän päätöksen, tai palauttaa asian vapaa-aikajaoston käsiteltäväksi.

Ehdotus

Esittelijä

Hannele Kujala, Sivistystoimenjohtaja / Bildningsdirektör, hannele.kujala@kirkkonummi.fi

Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta päättää palauttaa Kirkkonummen kulttuuristrategian laadintaa koskevan strategiatyön käynnistämisen vapaa-aikajaoston käsiteltäväksi.

 

 

 

 

Käsittely:

Puheenjohtaja Basilier ehdotti, että sivistys- ja vapaa-aikalautakunta päättää palauttaa Kirkkonummen kulttuuristrategian laadintaa koskevan strategiatyön käynnistämisen vapaa-aikajaoston käsiteltäväksi evästettynä: Ohjausryhmässä olisi hyvä olla luottamushenkilöitä kunnan eri toimialoilta. Tällöin voidaan laatia laajempi ja eri näkökulmia huomioon ottava kulttuuristrategia. Ohjausryhmän kokoonpano voisi olla 6-7 henkilöä seuraavista toimielimistä: vapaa-aikajaostosta, sivistys- ja vapaa-aikalautakunnasta, perusturvalautakunnasta, kuntakehitysjaostosta, rakennus- ja ympäristölautakunnasta tai kuntatekniikan lautakunnasta sekä suomen- että ruotsinkielisestä opetusjaostosta. Ehdotusta kannatettiin yksimielisesti.

 

 

Päätös

Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta päätti ehdotuksen mukaisesti palauttaa Kirkkonummen  kulttuuristrategian laadintaa koskevan strategiatyön käynnistämisen vapaa-aikajaoston käsiteltäväksi ja evästää kulttuuristrategian laadintaa koskevaa strategiatyön käynnistämistä seuraavasti: Ohjausryhmässä olisi hyvä olla luottamushenkilöitä kunnan eri toimialoilta. Tällöin voidaan laatia laajempi ja eri näkökulmia huomioon ottava kulttuuristrategia. Ohjausryhmän kokoonpano voisi olla 6-7 henkilöä seuraavista toimielimistä: vapaa-aikajaostosta, sivistys- ja vapaa-aikalautakunnasta, perusturvalautakunnasta, kuntakehitysjaostosta, rakennus- ja ympäristölautakunnasta tai kuntatekniikan lautakunnasta sekä suomen- että ruotsinkielisestä opetusjaostosta. Ehdotusta kannatettiin yksimielisesti.

 

 

 

Valmistelija

  • Katja Linnakylä, vapaa-aikatoimen johtaja, katja.linnakyla@kirkkonummi.fi

Perustelut

Sivistys- ja vapaa-aikalautakunnan puheenjohtaja käytti otto-oikeutta vapaa-aikajaoston päätökseen 19.9.2018 § 62 Kirkkonummen kulttuuristrategia, strategiatyön käynnistäminen.

Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta käsitteli asian 31.10.2018 § 58 ja päätti palauttaa Kirkkonummen kulttuuristrategian laadintaa koskevan strategiatyön käynnistämisen vapaa-aikajaoston käsiteltäväksi ja evästää kulttuuristrategian laadintaa koskevaa strategiatyön käynnistämistä seuraavasti: ohjausryhmässä olisi hyvä olla luottamushenkilöitä kunnan eri toimialoilta. Tällöin voidaan laatia laajempi ja eri näkökulmia huomioon ottava kulttuuristrategia. Ohjausryhmän kokoonpano voisi olla 6-7 henkilöä toimielimistä vapaa-aikajaosto, sivistys- ja vapaa-aikalautakunta, perusturvalautakunta, kuntakehitysjaosto, rakennus- ja ympäristölautakunta tai kuntatekniikan lautakunta sekä suomen- että ruotsinkielinen varhaiskasvatus- ja opetusjaosto.

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Hannele Kujala, Sivistystoimenjohtaja / Bildningsdirektör, hannele.kujala@kirkkonummi.fi

Vapaa-aikajaosto päättää asettaa ohjausryhmän kulttuuristrategian laadintaa varten.

Käsittely

Keskustelun aikana jäsen Suominen ehdotti, että vapaa-aikajaosto perustaa ohjausryhmän kulttuuristrategian valmistelua varten ja nimeää ryhmän puheenjohtajaksi vapaa-aikajaoston puheenjohtaja Antti Kilapan sekä jäseneksi Kerstin Grönqvistin, sekä esittää sivistys-​ ja vapaa-​aikalautakunnalle,​ perusturvalautakunnalle,​ kuntakehitysjaostolle,​ kuntatekniikan lautakunnalle sekä suomen-​ että ruotsinkieliselle varhaiskasvatus- ja opetusjaostolle, että se nimeää keskuudestaan yhden jäsenen työryhmään. Ehdotusta kannatettiin yksimielisesti.

 

 

Päätös

Vapaa-aikajaosto päätti

1

perustaa ohjausryhmän kulttuuristrategian valmistelua varten

2

nimetä ohjausryhmän puheenjohtajaksi vapaa-aikajaoston puheenjohtajan Antti Kilapan sekä jäseneksi Kerstin Grönqvistin

3

esittää sivistys-​ ja vapaa-​aikalautakunnalle,​ perusturvalautakunnalle,​ kuntakehitysjaostolle,​ kuntatekniikan lautakunnalle sekä suomen-​ että ruotsinkieliselle varhaiskasvatus- ja opetusjaostolle, että se nimeää keskuudestaan yhden jäsenen työryhmään.

Tiedoksi

jaostot ja lautakunnat

Muutoksenhaku

Muutoksenhakukielto

 

Päätökseen, joka koskee vain asian valmistelua tai täytäntöönpanoa, ei saa kuntalain 136 §:n mukaan hakea muutosta.